Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 Koulukuva vuodelta 1949:          

 Sisäkuvassa: I pulpettirivi: 1. Juhani M, 2.Yrjö H, 3. ?, 4. Helmi R, 5. Heino R. 6. Linnea H ja 7. minä   **  2.rivi: 1. Aliisa H, vieresä 2. Paula H (edesmennyt),  3. ?, 4. Alli I, 5  Kaisa M, 6. Eila H, 7. Veikko J, 8. Antti H (edesmennyt)  9. Antti R,  *** Viimeinen rivi: 1.Eino s, 2. Keijo K, 3. Lauri J, 4.Niilo M, 5.Anna H, 6.Sylvi S, 7.Anja T, 8.Taimi I, 9.Kaarina P, 10.Aliisa P. *Pihakuvassa oikelta edessä: 4. = veljeni Taisto H 

 Koulu oppilaan silmin

 

Vanha koulu sijaitsi metsän reunassa valkorunkoisten koivujen keskellä. Aurinko leikki sen punaisilla seinillä kirkastaen valkoiset ikkunanpielet. Valo pääsi hyvin sisään korkeista  ikkunoista, varsinkin alakoulun puolelle, eteläiselle sivustalle. Ikkunat olivat  yläosastaan pikkuruutuisia, vanhaa lasia. Niistä katsottaessa maisema vääristyi jännästi. Oli vain muutama kohta, josta näki ulkopuolella olevat pihapuut ja maisemat luonnollisen muotoisina. Ruuduista oli kiva etsiä erilaisia vääristäviä kohtia.

    Osin jo ruostunut, sinertävän harmaa peltikatto oli tehty suorakaiteenmuotoisista paloista. Pihan puolella katossa oli useita ulokkeita ja torneja aivan kuin pieniä vuoria. Niissä oli pikkuruiset ikkunat, joista saatiin valoa isolle ullakolle.

    Itse rakennus oli ikään kuin kaksi taloa yhdessä. Sisäkulmasta  johti taloon kahdet rappuset. Toisesta päästiin kouluun ja toisesta pieneen kyläkirjastoon sekä opettajaperheen asuntoon. Molempien ovien yläpuolella oli kauniisti kaareutuvat katokset. Puuleikkauksin koristetut, valkoiset lipat putosivat alaspäin kuin pöytäliinojen pitsit.

 

Koulun puolella oli kaksi isoa luokkahuonetta, erikseen ala- ja yläluokat. Huoneet olivat avaria, korkeita ja aina vähän koleita. Oli ilmaa mitä hengittää. Lattiat oli tehty leveistä lankusta, ja ne narisivat pahasti askelten alla. Joku saattoi nolostua kävellessään, kun arveli toisten luulevan, että se tuli jostain muualta ja ajatteli kuumeisesti:

    - Voi, en se minä ollut..

    Maali oli kulunut, eikä alkuperäistä väriä enää erottanut kuin pulpettien alta. Seinien alaosat olivat kapeasta paneelista ja yläosat pinkopahvista, alunperin valkoiset, mutta nekin vuosien saatossa patinoituneet. Luokkien seinillä oli isoja  opetustauluja. Kuvia raamatunhistoriasta ja eksoottisista eläimistä.

 

Kauempana asuvat lapset hiihtivät talvisin kouluun. Suksia oli talon seinustat vieri vieressä.  Keittäjä oli tullut jo aikaisin aamulla lämmittämään peltisiä, harmailla sinkkilevyillä päällystettyjä  pönttöuuneja. Uuniluukun tummunut yläosa kertoi vedon olleen välillä huonon. Tuttuja olivat myös uunin monet kuhmut, varsinkin nurkassa aina silloin tällöin seisoneille pojille. Muurin ympärystä oli  täynnä kuivumassa olevia lapasia, jotka antoivat luokkaan oman höyrynlämpimän tuoksunsa.   

    Joskus oli niin kylmä, että oppilaiden piti istua ulkovaatteet päällä. Kenkiä ei riisuttu koskaan muutenkaan, koska lattioista veti. Kovalla pakkasella nurkat olivat huurussa Pojat nappasivat joskus huurua käsiinsä ja nuoleskelivat sitä. 

    Talvella pidettiin koulujenvälisiä hiihtokilpailuja. Monoja ei kaikilla ollut. Vaihdettiin hiihtäjältä toiselle kovalla kiireellä kilpailuiden välillä. Välitunneilla tehtiin ”enkeleitä” lumeen. Maattiin hangessa selällään ja pyöriteltiin siiven kuvia hankeen kädet levällään aina uuteen paikkaan, vaikka kuinka monta kertaa. Lopulta vaatteet olivat täynnä pieniä jäänpaloja, ja ne pitivät mukavaa, natisevaa ääntään.

    Lähellä olevan santakuopan reunalle jäädyttivät yläkoulun oppilaat joka talvi opettajansa kanssa liukumäen. Vettä kannettiin ämpärikaupalla pitkissä ketjuissa kuin tulipalossa ikään. Tasaisessa maastossa se oli ainoa koulun lähellä oleva mäki ja todella riemullinen keksintö. Säkit täytettiin oljilla ja vauhti oli päätä huimaava. Montun reunalla vietettiin päivät niin pitkälle kevääseen kuin jäätä vain vähänkin riitti.

 

Pulpetit olivat kahdenistuttavia. Tytöt istuivat rinnakkain ja pojat poikien vierellä. Kaikilla tytöillä oli hiukset tiukasti pikku saparoilla. Vain harvalla oli paksu tukka ja kunnon palmikot.

   Pulpeteissa oli hyllypaperit ja värikkäin langoin itse koristellut ruokaliinat, joissa oli jännä, hieman ummehtunut tuoksu. Oppilaat toivat omat eväät, voileipiä ja maitoa. Toisinaan saatiin sen lisäksi myös lämmintä ruokaa, herne- tai lihasoppaa. Keittäjä valmisti  ruokia saunan padassa. Aika usein hän keitti myös ruispuolukkapuuroa, joka oli hyvää. Kurjaa siinä oli vain se, että usein joukosta löytyi keittäjän mustia, pitkiä hiuksia. Kaikki oppilaat joutuivat syksyllä poimimaan metsästä muutaman litran puolukoita koululle. Se oli helppoa, sillä läheisessä mäntymetsässä, joka ammoin riehuneen tulipalon jäljiltä oli vielä vähän tuhkainen, oli mättäät täynnä marjoja.

    Vaatteita parsittiin ja paikattiin loppumattomiin. Niitä tehtiin milloin mistäkin, eikä kekseliäisyydellä ollut rajoja. Takit purettiin ja ommeltiin virttymätön sisäpuoli vuorostaan päälle päin. Varsinaisia takin kääntäjiä oli silloin paljon liikkeellä.

    Harvalla tytöllä oli siihen aikaan pitkiä housuja. Minulla oli räikeän tulipunaiset housut, lämmintä huopaa. Tehty vanhasta viltistä. Häpesin niitä, ja taidettiin niistä vähän kiusatakin. Melkein kaikki  vaatteeni teetettiin isän varakkaan sisaren pieniksi jääneistä. Yleensä ne olivat hyvää, vahvaa kangasta, eikä niistä päässyt millään eroon, ei ainakaan kuluttamalla.

    Talvella käytiin koulua monoissa tai huopasaappaissa. Keväällä ja syksyllä puu- ja narukengissä. Kesät oltiin useimmiten ilman kenkiä siitä yksinkertaisesta syystä, että kenkiä ei läheskään kaikilla ollut.

 

Koulun piha oli avara. Siellä pelattiin pesäpalloa. Pallo lensi joskus pelikentän takaosassa olevaan kellarisyvennykseen tai kaivoon asti. Syksyisin haravoitiin lehtiä isolla joukolla. Talkoissa oli aina mukana kaikki lapset. Varsinkin silloin, kun puukuormia tyhjennettiin liiteriin. Se oli mukavaa puuhaa.

    Eräänä syksynä kouluun tuli uusi poika. Järjestään kaikki tytöt ihastuivat häneen. Kaikki halusivat ojentaa koko ajan puita vain hänelle. Muilla pojilla ei ollut juuri mitään tekemistä. Minäkin olin tähän uuteen poikaan ihan pihkassa.  Hänellä oli tapana oikaista koulumatkallaan kaupan pihan läpi kotiinsa. Meillä oli takimmaisen ladon päädyssä tomaatteja kypsymässä. 

-         Älä varaasta meirän tomaatteja! huusin pojan perään.

-         En oo varaastanukkaa! 

Peli oli täysin menetetty. Pohjalainen luonne teki minulle tällä kertaa aika pahan tepposen.

 

Koulun piharakennuksessa oli pieni navetta, missä opettaja Arvi Takalan  perheellä oli lehmä. Yritin sitä kerran lypsääkin, mutta huonolla menestyksellä.

-         Ei oo mikään ihime, se on niin tiukka, opettajan rouva lohdutti.

   Takapihalla heillä oli iso mansikkamaa. Hilloa laitettiin puolikkaan pulloihin säilöön, kun lasipurkkeja ei ollut. Näppärästi mansikat saatiin mahtumaan kapeasta pullon suusta.  

    Yläkoulun opettaja oli meidän perheemme naapuri ja perhetuttu. Heitä oli siinä pikkukylässä sellainen viiden, kuuden pariskunnan porukka, jotka vierailivat usein toistensa luona. Meidän kakarat olivat koululla tai kaupalla keskenään, kun aikuiset lähtivät iltaa viettämään. Koululla mentiin, keitä vain mahtui, nukkumaan opettajapariskunnan isoon sänkyyn. Heräsin joskus keskellä yötä, kun opettaja kantoi minut muualle, missä nukahdin  pian uudestaan. Tykkäsin tästä opettajasta ja halusin kerran laulaakin hänelle, kun tämä sattui tulemaan tiellä vastaan. Jostain syystä laulu meni penkin alle, vaikka olin sen ennen osannut. Harmitti vielä pitkään jälkeen päin. Opettajaa vähän hymyilytti.

   Alakoulua piti kipakka vanhapiika. Häneltä sai helposti tukkapöllyt. Kirjoitin kerran kakkosen peilikuvana, ja siitä tuli kauheat tupen rapinat. Rupesin itkemään katkerasti ja lähdin kesken päivää kotiin. Äiti meni koululle pitämään opettajalle puhuttelun.

    Luokassa oli eräs hiljainen poika, jolla oli silmälasit. Tämä naisopettaja oli antanut hänelle lempinimen professori. Kevätjuhlassa jaettiin todistuksia.

   -  Professori! opettaja kuulutti viattoman tuntuisesti, ei ollenkaan pahaa tarkoittaen.

    Pojan äiti oli huono hermoistaan. Hän loukkaantui aivan kamalasti ja alkoi itkeä. Opettaja pyysi kyllä anteeksi, mutta eipä se enää asiaa muuttanut.

 

Koulurakennuksessa oli syksyllä, jatkosodan loppupuolella lottien pitämä siirtolaisten vastaanottokeskus. Koulu siirtyi ensin Rinta-Kauppiin ja sieltä sitten meille, isoon saliin. Kävin siis tavallaan esikoulun, koska en ollut  vielä ihan kouluiässä. Halusin kuitenkin osallistua tunneille kuunteluoppilaana.

    Kansakoululla puolestaan ahkeroivat lotat lämmittämällä uuneja, laittamalla petejä ja ruokaa kotinsa menettäneille siirtokarjalaisille,  kunnes näille löytyi väliaikainen sijoituspaikka lähiseudun taloista. Alkuaikoina heitä oli majoitettu suoraan koteihin, ja heille kuului silloin talon puolesta laittaa ruuat.

    Meillä oli aluksi kahdeksanhenkinen perhe, missä oli lapsia ja muutama aikuinen nainen. Nämä eivät mitenkään osallistuneet ruuanlaittoon eivätkä auttaneet edes tiskaamisessa. Tulivat vain valmiiseen pöytään. Äitini piti sitä kovin pahana, kun muutenkin yöt jäivät lyhyeksi pienten lasten takia, jotka sairastelivat ja valvottivat paljon. Hän soitti nimismiehelle, ja niin perhe saatiin sijoitettua muualle.

    Seuraavat siirtolaiset, Kuokkasen veljesten kaksi perhettä, olivat aivan erilaisia. He hoitivat itse oman taloutensa. Kaupan yläkerrassa oli tilava hellahuone ja iso kamari heidän käytössään. Molempien perheitten kanssa tultiin hyvin toimeen.   


Koulun juhlia

 

Vanha koulu oli koko kylän sydän henkien lämpöä ja menneitten aikojen muistoja. Kaikki tilaisuudet, mitä kylässä yleensä pystyttiin järjestämään, tapahtui aina joko koulun sisällä tai pihalla. Kevätjuhlissa oli oppilaiden lisäksi vain muutamia äitejä ja sisaruksia, mutta joulujuhliin tulivat kaikki. Vuodesta toiseen kylän vanhempi väki osallistui niihin yhdessä omien jälkeläistensä kanssa.

    Kevätjuhliin pääsivät ensimmäisen kerran meidän perheen pikkuiset kaksoistytötkin, Mirja ja Hanna. Matkaa koululle oli radan yli oikopolkua myöten vain reilut sata metriä. Juhlasta tuli pienille tytöille ikimuistoinen tilaisuus. Saavuttuaan koululle he hyppelivät iloisesti rappuset ylös. Tunsivat olevansa jo melko suuria, ja herättivät huomiota kuten aina.

    Meidän äiti oli taitava ompelemaan ja puki tytöt aina mahdollisuuksiensa mukaan samanlaisiin vaatteisiin. Hän oli tehnyt heille sinivalkoiset tirolilaisleningit  Pikkuisten lettien päihin oli solmittu vaaleansiniset silkkinauhat. Mirja pyörähti ympäri ja kehui: 

  - Mä oon nätti prinsessa.

Hanna toisti aina hänen lauseitaan ja pyörähti samoin heti perään:

  - Mä oon rättirinsessa. 

    He olivat sellainen vauhtipari, että oksat pois. Mirja oli oikea räpätäti. Aina pari metriä edellä ja Hanna rauhallisena perässä. Kysyttäessä ovatko he kaksoset, Mirja vastasi aina ylpeänä molempien puolesta, ikään kuin hän olisi ollut koko yksikkö:

    - Joo, me ollaan kaksoset ja Hannaki on kaksone.

    Useimmiten kysyttiin, ovatko he identtiset kaksoset. Hanna oli äitinsä näköinen pikku kaunotar ja Mirja tuli enemmän isäänsä, mutta kun vaatteet ja lakit olivat  samanlaiset, vähäinenkin yhdennäköisyys korostui.

 

Koulussa esitetyt keijukaistanssit olivat erikoisesti kaksostyttöjen mieleen. Pienet ekaluokkalaiset olivat unelmankeveitä liidellessään pitkin lattiaa valkoisissa harsopuvuissaan. Näissä kevätjuhlissa sattui myös muuan harmillinen tapaus. Pikkuiset ensiluokkalaiset  olivat suurella vaivalla harjoitelleet satunäytelmän,  Prinsessa Ruususen. Päänäyttelijälle tuli kuitenkin pissat pöksyyn ihan viime tipassa, juuri ennen näytöstä. Koko ohjelmanumero jouduttiin perumaan. Tämä oli lapsille kova pettymys, sillä he olivat harjoitelleet osansa ahkerasti ja olisivat halunneet näyttää taitojaan vanhemmilleen. Pikkuinen prinsessa itse itki sydäntä särkevästi pettymyksestä ja häpeästä.

    Juhlan lopussa laulettiin  yhdessä vanha, iki-ihana suvivirsi: ”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa, koristaa kukkanen…” 

 

Kuusijuhlaan tulivat kaikki, jotka vähänkin kynnelle kykenivät. Koulun seinät aivan pullistelivat ihmisistä. Mummoille ja vaareille se oli muistorikasta, sillä lähes kaikki olivat saaneet oppinsa tässä koulussa. He muistelivat lämmöllä omaa kouluaikaansa.

   Hanget hohtivat puhtaan valkoisina, ja pihapuun oksat olivat lumesta painuksissa. Sisälle luokkaan, opettajan korokkeelle, oli tuotu iso joulukuusi. Latvassa kiilteli hopealta ja kullalta sihtaava iso tähti. Muutama oikea kynttilä oli saatu hankittua. Niiden tuoksu kuului ehdottomasti juhlan tunnelmaan. Kuusi oli koristeltu eri maitten lipuilla. Ne olivat pujotetut riviin langalle, joka kulki oksalta toiselle melkein koko kuusen ympäri. Puunpalaset olivat päällystetyt kirjavilla päistä hapsutetuilla papereilla ja muistuttivat erehdyttävästi oikeita karamellejä. Joskus oli koristeena punaisia omenoita. Uhkarohkeimmat pojat olivat päässeet niiden kyljestä salaa puraisemaan palasen seinän puolelta.

    Kaikilla oppilailla oli ohjelmaa. Sai valita joko runon, laulun tai näytelmän. Valitsin yleensä runon, koska se jännitti häntä vähemmän kuin laulaminen. Veljeni Asko oli usein mukana näytelmässä tai kuorossa. Pienimmät oppilaat esittivät enkeli- ja tonttuleikkejä.

    Joulupukkikin tuli, ja se oli monelle ainoa, sillä harvaan kotiin pukki tuli siihen aikaan sisälle asti. Yleensä lahjat jätettiin vain oven ulkopuolelle, porstuaan. Kuusijuhlassa lahjoja ei saatu paljon. Yleensä vain äitien salaa kutomia lapasia tai sukkia. Koulun puolesta oli kaikille pussitettu nisuäijä, ehkä omenakin. Joskus jopa kaakaosta, sokerista ja perunajauhoista pyöriteltyjä tryffeleitä. Usein pussista löytyi myös uskonnollisaiheinen, värikäs kiiltokuva. Koululaiset lähettivät toinen toisilleen myös paljon pieniä joulukortteja. 

 

Luokkien ovet olivat kaksipuolisia. Yleensä auki oli vain toinen puoli. Kahta oppilasta mahtunut yhtä aikaa kulkemaan, vaan he menivät luokkaan jonossa ja seisoivat ojennuksessa pulpettinsa vieressä, kunnes opettaja tuli luokkaan.

    Vain juhlina avattiin ovien molemmat puolet. Äitienpäivänä eteisessä kiinnitettiin kreppipaperista tehdyt soma kukka jokaisen äidin rintaan sitä mukaa, kun he saapuivat koululle.

    Haaveilin tulevani joskus äidiksi ja saavani tuollaisen kauniin kukan. Toivoin, että silloin olisi rauha, etteivät minun lapseni joutuisi syntymään keskelle armotonta sotaa.

UT ( tarina osin fiktiivinen)

©2017 sukututkimus - suntuubi.com